Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu
Suomessa aloitetaan elokuussa 2021 kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Siihen pääsee osallistumaan yhteensä noin 10 000 viisivuotiasta lasta, joista noin puolet aloittaa kokeilussa elokuussa 2021 (vuonna 2016 syntyneet) ja puolet elokuussa 2022 (vuonna 2017 syntyneet). Kokeilusta säädetään laissa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta (1046/2020).
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on
- vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa lisäämällä lasten osallistumista esiopetukseen osana varhaiskasvatusta
- kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta
- varmistaa varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheiden suotuisa jatkumo
- selvittää huoltajien palveluvalintoja
- kerätä tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.
KAKSIVUOTISEN ESIOPETUKSEN KOKEILU EURASSA
Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun osallistuvat kunnat sekä kokeilukuntien esiopetuksen toimipaikoista ne toimipaikat, joissa kokeilukunnan tulee järjestää kaksivuotista esiopetusta.
Eurassa kokeilutoimipaikoiksi ovat satunnaistamisena valikoituneet sekä Kauttuan päiväkoti että päiväkoti Euranrinkilä.
Näissä yksiköissä järjestetään kokeiluun liittyvää maksutonta esiopetusta koeryhmään kuuluville lapsille.
Koeryhmä Lapsi on valikoitunut kaksivuotisen esiopetuksen koeryhmään, mikäli hän on ollut maaliskuussa 2021/tammikuussa 2022 kokeiluun valitussa toimipaikassa (Kauttuan pk tai Euranrinkilä) varhaiskasvatuksessa tai asuu tällaisen toimipaikan lähellä.
Koeryhmään valituille lapsille kaksivuotinen esiopetus on velvoittavaa. Lapsen huoltaja siis huolehtii siitä, että lapsi joko osallistuu kaksi vuotta kestävään kokeilutoimipaikassa järjestettyyn esiopetukseen tai muuhun kaksivuotisen esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Tällaista muuta toimintaa ovat esimerkiksi osallistuminen muuhun varhaiskasvatukseen, kerhotoimintaan tai kotihoidossa jatkaminen.
Verrokkiryhmä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä muut vuonna 2016/2017 syntyneet lapset jatkavat edelleen varhaiskasvatuksen piirissä ja suorittavat maksuttoman yksivuotisen esiopetuksen. He osallistuvat kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun verrokkiryhmänä.
Kokeilun tarkoituksena on seurata, onko kaksivuotisella esiopetuksella vaikutusta kokeilun koeryhmään ja siksi kokeilussa tarvitaan myös verrokkiryhmä. Verrokkiryhmän lapset ovat edelleen varhaiskasvatuslainsäädännön piirissä ja voivat osallistua perheen valinnan mukaan varhaiskasvatukseen toimintakaudella 2021-2022 ja yksivuotiseen maksuttomaan esiopetukseen toimintakaudella 2022-2023.