Luistari

Luistari on yksi Suomen merkittävimmistä rautakauden kalmistoalueista ja pohjoismaiden laajin. Noin puolen hehtaarin alueelta on tutkittu yli 1300 hautaa. Nykyisin alueella on muinaispuisto, jossa kesällä laiduntavat lampaat. Opastetun reitin varrella pääsee tutustumaan tärkeimpiin löytökohteisiin. Muinaispuiston yhteydessä on myös näyttelytila, jossa kerrotaan Luistarin kaivauksista.

Aikuisten hautojen lisäksi paikalta on tutkittu myös lasten hautoja. Hautojen löytöaineiston perusteella voidaan seurata naisen puvun ja korujen, miesten aseistuksen sekä hautaustapojen kehitystä useiden vuosisatojen ajan keskiseltä rautakaudelta (n. 500 jaa.) ristiretkiajalle (n. 1200 jaa.) asti.

Luistarin tunnetuin hauta löytyi ensimmäisenä kaivauskesänä vuonna 1969, kun arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander tutki ns. Euran emännän haudan. Hautaan oli kätketty viikinkiajan lopulla, 1020 – 1050 jaa., noin 45-vuotias, liki 170 cm pitkä nainen, joka oli puettu juhlapukuun.  Hauta oli säilynyt niin hyvin, että sen perusteella voitiin suunnitella Euran muinaispuku, joka julkaistiin vuonna 1982.                         

Puvun kankaat ovat villaa ja niiden värjäämiseen on käytetty pääasiassa suomalaisia kasvivärejä, nokkosta, kanervaa ja koivunlehtiä. Nauhoissa tavattu oranssinpunainen on saatu aho- ja paimenmataran juurista. Upeat korut ovat pääosin pronssia. Pronssikorut aiheuttivat haudassa villakankaaseen hometta, joka oli niin myrkyllistä, että mikrobit eivät pystyneet tuhoamaan villaa. Puvun kankaista saatiin näin talteen liki 100 pientä palaa, joita laboratoriossa tutkimalla voitiin saada selville, millaisia vaatteet olivat aikanaan olleet. Kaulanauhassa on tuontihelmiä Välimeren itäosista ja hopearahoja idästä sekä Englannista ja Saksasta. Alusmekko on ilmeisesti värjätty Intiasta tuodulla kasvivärillä. Puku kertookin mielenkiintoisella tavalla viikinkiajan vilkkaista kauppayhteyksistä sekä itään että länteen, aina kaukomaille asti.