Osallisuus ja vaikuttaminen
Osallisuus ja vaikuttaminen on päivän sana ja se koskee myös nuoria. Nuorilla on oikeus saada äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa. Heillä on siis oikeus osallistua ja vaikuttaa esim. päätöksentekoon ja heille järjestettävän toiminnan sisältöön. Tämä määritellään jo kuntalaissa § 26.
Eurassa lasten ja nuorten vaikutuskanavina toimivat koulujen oppilas- ja opiskelijakunnat sekä nuorisovaltuusto. Kaikkiin näihin voi olla yhteydessä kuka tahansa lapsi tai nuori huolimatta siitä, toimiiko itse jäsenenä kyseisissä ryhmissä.